| Reitti
30.6. n. 75 km |
| Nida – Klaipeda |
Ensimmäinen yö Liettuassa meni mukavasti. Jatkoimme nimppareita aamuyöhön. Niinpä aamu lähti kankeasti liikkeelle. Pitkän arpomisen jälkeen päädyimme rantakahvilaan aamupalalle. Vähän krapulassa ja väsyneenä mikään ei tietysti ollut hyvin. Onneksi ajomatka olisi lyhyt! Päästyämme vihdoin liikkeelle menimme käymään Thomas Mannin talossa (jossa hän oli siis viettänyt muutaman kesän). Talo sijaitsee Nidan laidalla, komealla törmällä. Talokin on oikea piparkakku! Kaunista. Muutam muukin suomalaisturisti oli paikalla.
Thomas Mannin talo
Turisteilun jälkeen lähdimme vihdoin polkemaan. Sää oli lämmin, niin kuin yleensäkkin. Kun Venäjän puolella olimme saaneet ajaa hiljaisia teitä, nyt ajoimme melko rauhallisia asfalttipolkuja! Koko matkan Kuurin kynnäksellä saimme ajaa pyöräilijöille tehtyä reittiä, joka kulki kauniissa maisemissa. Ranta peittyi yleensä rantatöyräiden taakse, mutta rehevä luonto ja luonnonrauha oli ilo silmälle ja mielelle. Reippaultuamme noin puolet matkasta oli uima- ja kahvitauon paikka. Pysähdyimme Juodkranten rannalla. Pekan keitin hoiti meille hyvät kahvit. Puolasta ostetut uimahousuni pääsivät vihdoin testiin! (Kovat kundit ei ui ...)
Kuurin kynnäksen rantakuva
Kuurin kynnäksen reittiä, joka suurimmaksi osaksi oli päällystettyä polkua.
Matkan loppuosa sujui kommelluksitta. Reitistä oli tosin vielä pari kilometriä päällystämättä, joten hiekallakin tuli ajettua. Liekö ollut työmiesten tupakasta syttynyt metsäpalo, jonka jälkiä katsoimme ihmeissämme. Reitti vei meidät aina Smiltenen kylään/satamaan, josta reittilaivalla ylitimme kapean salmen Klaipedaan. Turisti-info löytyi kartoistamme ja he varasivat ystävällisesti meille paikat retkeilymajasta. Samalla etsimme Petterin löystyneelle ISIS-keskiölle huoltoa (meillä oli vain Shimanon -kasettikeskiöavain mukana), mutta paikkakunnan ystävällisistä liikkeistä ei löytynyt taitoa eikä työkaluja hommaan. Ilmoittauduimme lopulta retkeilymajaan, löytääksemme itsemme kahdan oululaismatkaajan kanssa samasta huoneesta!
Palanutta metsää
Laivalla Klaipedaan
Klaipeda
Klaipedan edistystä
| Reitti
1.7. (Juna) |
| Klaipeda – Siauliai |
Pekka halusi lähteä seikkailemaan rantareittiä Liepajaan, joten hajaannuimme tilapäisesti nähdäksemme Riikassa. Taskulaskimemme kertoi myös, että välttyäksemme hirveiltä punnerruksilta olis syytä turvautua julkiseen kyytiin. Onnistuimme varaamaan liput iltapäivän junaan Siaulaihin (Schaulie suomalaisittain). Lähdimme viettämään päivää rannalla (kun emme olleet saaneet rusketusta ja ulkoilmaa muuten tarpeeksi...). Akin passit ja pussit jäivät retkeilymajaan, mutta kuriirimme Pekka pelasti tilanteen. Rannalla oli hyvä terassi, ainakin minä viihdyin siellä!
Junan löytyminen meni arpomiseksi, mutta saimme roudattua kaikki releet junaan. Vaunun eteinen oli vähän täynnä (ovesta ei ollut käymistä), mutta ystävällinen konnari ohjasi yrittävät viereiselle ovelle.
Pyörien kuljetus junassa
Saapuminen Siauliaihin oli myös arpomista, asemalla taisi lukea jotain ihan muuta, mutta ripeällä toiminnalla saimme itsemme ja tavarat oikeaan aikaan ulos. Launtai-ilta ei ollut paras aika etsiä majoitusta. Lopulta hotellia Siauliai otti meidät hyvin kohtuullisesti hoteisiinsa. Hotelli sijaitsi vielä pyöräilymuseon vieressä. Museo vain oli kiinni! (Yllättävää noin lauantai-iltana!) Pettymysten pettymys. Tyydyimme ottamaan kuvia jättiyksipyöräisestä museon edessä. Iltakävelyllä kaupungin parikilometrinen kävelykatu oli iloinen yllätys. Sieltä löytyi hyvää ruokaa ja juomaa.
Jättipyörä Siauliai pyörämusen edessä.
| Reitti
2.7. n. 110 km |
| Siauliai – Bauska (Pilsrundale) (LV) |
Seuraavana päivänä tavoitteemme oli päästä Latviaan. Kyseltyämme vielä neuvoja ystävällisesti turisti-infosta (kun samalla Petteri vaihtoi uuden ulkorenkaan) poljimme ensin Ristinmäelle. Sen on Siauliain tunnetuin nähtävyys, joka sijaitsee itse kaupungista noin kymmenen kilometriä pohjoiseen. Paikka on vaikuttava näky.
Ristinmäeltä
Yritimme oikaista sivutietä, vain päätyäksemme hiekalle. Onneksi sitä kesti vain muutaman kilometrin ja pääsimme päätielle, kohti Joniskista ja rajaa. Se oli hyväkuntoinen, piennartakin jonkin verran ja liikennettä ei (sunnuntaipäivänä) hirveästi. Vihdoin löytyi kahvipaikka. Saimme kahviakin, kunhan kiireinen henkilökunta tajusi, ettemme pyrikkään ruokailemaan samaan aikaan saksalaisen turistibussilastillisen kanssa. Olisi ehkä pitänyt. Kahvia saatiin, joten matka jatkui. Melko reippaan polkemisen jälkeen saavuimme Joniskikseen, josta olimme kääntymässä sivutielle. Paikan ainoa ravintola kieltäytyi palvelemasta (ilmeisesti yksityistilaisuus). Aikamme ruokapaikaa etsittyämme luovutimme ja lähdimme jatkamaan matkaa. Vähän ennen rajaa tuhlasimme rahamme vihdoin kaupassa ruokaan ja juomaan. Saimmepa saksankielentaitoiselta henkilökunnalta apua viimeisten rahojen tuhlaamiseen liettulaiseen kuohuviiniin, jota nautittiin myöhemmin.